Jättiläismäinen munkkipossu
Syksy kulkee taas kohti pimeimpiä aikoja. Vaikka munkkien syönti ei katso aikaa eikä paikkaa, vaan se tekee aina hyvää, Munkkikulkuri kannustaa siihen erityisesti nyt. Maanantai, vaikka lumi tulikin maahan, ansaitsee aina piristyksensä kahvihetkelle (muita päiviä syrjimättä). Munkki päivässä tekee aina hyvää). Matkan varrella oli tänään Cafe Kahvipapu Pieksämäellä. Perusluukku torin varressa, jossa oli monenlaista herkkua vitriinissä. Toisin kuin Ukossa Pieksämäen veturitalleilla, joka oli miljööltään tyylikäs, industriaalista tiiliromantiikkaa huokuva, tunnelmallinen ruoka- ja kahvipaikka. Sieltä kuitenkin puuttuvat sokeroidut munkit. Pakasteesta lämmitettyjä berliininmunkkeja kuvun alta toki löytyi. Koska vatsa oli tyhjä, otin lautaselleni perinteisen possumunkin. Se oli isoimpia, mitä olin syönyt vuosiin. Ja maistui tuoreena hyvälle. Ei isommin kerrottavaa jälkipolville. Hiukan sokeriltaan epätasainen ja paikoitellen pullamainen, mutta nälkäisen miehen vatsa ei valittanut.
