Onnen päivien kuihtuminen

Tämän päivän paistopisteestä kirjoitin jo aikaisemminkin, joskin vailla tarkoitusta. Arnoldsin synty Suomeen 1990-luvulla merkitsi amerikkalaisen donitsiperinteen jalkautumista Suomen kamaralle, noin ketjumuodossa. Munkit ovat pysyneet tasalaatuisina kaikki nämä vuodet, kuten ketjun ideaan kuuluukin, glamour on tosin vähän haalistunut.

Ketjun nimi on nerokkaasti muunneltu 1970- ja 1980-luvun televisiosarjasta Onnen päivät – Happy Days, jossa nuoriso kokoontui kahvilassa nimeltä Arnold’s. Alkuaikoina Arnoldsilla käynnissä oli pientä juhlapäivän tuntua, kun kahviloita ei joka kulmalta löytynyt. Nyt, kun laatikon donitseja saa jopa ABC-ketjujen myyntitiskin vierestä itsepalveluna, aika on muuttunut ja glamour myös.

Varmistaakseni maun tilanteen, hain ”lähihuoltsikalta” laatikon donitseja ja maku oli täsmälleen se, mitä odotin. Pullamainen, vaalea donitsi, jonka päällä makeutta kaihtamaton jysäys happohyökkäystä purukalustoon. Kaipaan aikaa, jolloin Arnoldsissa käynti oli tapaus, ja donitsi nautittiin paikan päällä Arnoldsin omalla kahvilla. Tunnelma loi munkin syömiseen - siinä ajsaasa - oman erityisen leimansa. Kotona donitsi maistuu samalta kuin muu teollinen tuotanto – yhtä erottamatonta virtaa lautaselta mahalaukkuun. Silti, se on aina silloin tällöin tehtävä, koska Arnoldskin on osa Munkkikulkurin DNA:ta.



Suositut tekstit