Munkkeja luostarin puutarhassa

Kesäinen ja aurinkoinen päivä luostarin puutarhassa, kiireetön tunnelma ja edessä kuppi kahvia sekä juuri leivottu munkkirinkeli. Kesäfiilis ei korkeammalla voisi olla. Paikkana Valamon luostarin kahvila Trapesa ja edessä heidän tunnetut munkkirinkelit, joita Munkkikulkuri nyt ensimmäistä kertaa pääsi maistelemaan.

Munkkien syöminen on kokonaisuus, jossa paikallakin on oma olennainen merkityksensä, ja samalla munkki henkii jotain myös itse paikasta. Valamanon uusi luostari Heinävedellä on upea paikka, jossa on mahdollisuus pysähtyä joko vain kahville, tai jäädä loppuelmäksi mietiskelemään elämän tarkoitusta ortodoksisen uskonnon perspektiivistä. Molemmissa tapauksissa, munkkirinkeli kuuluu päiväään!

Istuessani kahvilan terassilla, tunnelma oli suorastaan tainaomainen. Varjoinen paikka, puutarhamainen tunnelma, rauhallisuus ja upea näkymä kirkolle saivat mielen todella keskittymän tähän hetkeen ja siitä nauttimiseen. Ja mikäpä oli nautiskellessa. Paikassa ei todellakaan tarvitse pelätä, että munkkirinkelit olisivat vanhentuneita. Useimman kahvilanvieraan lautaselta löytyi munkkirinkeli ja tyhjentynyt munkkikori vaihtui kahvilan lasivitriinissä tiuhaan täydeksi.

Rinkeli oli kooltaan melko suuri, mutta ei kovinkaan paksu, mikä on tiukan taikinan tunnusmerkki ja sellaiseksi sen ensi haukkaisu osoittikin. Sormituntuma munkkiin oli kuitenkin pehmeän tiukka, mikä muistutti sen tuoreudesta. Itse olisin kaivannut taikinaan hitusen enemmän kardemummaa ja myös taikinan runsautta. Oli munkki kuitenkin maineensa veroinen.