Kauniita jättimunkkeja

Silmäni olivat lompsahtaa paikoiltaan, kun näin jyväskyläläisessä Caffitellassa todellisen leipurin mestarinnäytteen. Valtavankokoinen munkirinkeli (tai oikeastaan kaksi) kellotti isolla tarjottimella lasivitriinissä kuin huutaen ohikulkijoita ottamaan heidät mukaan. Eikä se vaikeaa ollut. Harvoin näkee noin isoja ja kauniisti epätasaisia ja tasaisesti sokeroituja munkkeja.

Vaikka kuljen usein kyseisen kahvilan ohi, en ollut törmännyt kuin Caffitellan perusmunkkeihin, joita tykkäsin syödä kovastikin leipomotaipaleen alkupuolella. Laajenemisen myötä maku kuitenkin teollistui ja käytetyn rasvan maku nousi muutamaaan otteeseen liian pitkäksi aikaa kitalakeen. Siksi olen jättänyt peruspussit hyllyihin monen vuoden ajan. 

Pitkän maanantaipäivän jälkeen munkki ei todellakaan jäänyt syömättä, eikä sokerikuorrute kauan kannatellut sormieni välissä. Munkki maistui kuitenkin melko samalle kuin reiätön versio, mutta kitalaki ei jäänyt huutamaan liikaa paistokertoja nähnyttä paistoöljyä. Parasta munkissa oli kuitenkin sen upea ulkomuoto. Sitä pidellessä tunsi olevansa arkiesteettisesti etuoikeutettu.