Suklaaunelmia

No niin, nyt tuli Munkkikulkurin toiveille katetta, kun Elonen oli kiikuttanut laatikollisen suklaamunkkeja lähikaupan leivosvitriiniin. Kuorrutuksen kaunis epätasaisuus, aidon suklaan tuoksun tuulahdus (enemmän toki omaa mielikuvitustani) ja erittäin käsityömäinen kokonaisuus sai Munkkikulkurin melkein tuupertumaa ilosta.

Tartuin pihteihin ja lapoin hyvin varovasti munkkeja paperipussiin, jottei kaunis ulkomuoto karisisi matkalla kaupasta kotiin, mutta hennosta otteesta huolimatta pussin pohjalla oli liika suklaamuruja- ja möhnää. Päällimmäinen munkki oli sentään pysynyt sellaisena kuin se kaupassa oli.

Valtavin odotuksin iskin hampaani munkkiin ja kitalakeni aisti ensin suklaan samettisen pehmeän ja makean maun. Sitä seurasi taikinan mauton, haalea maku, jolle oli ominaista litteys (litistyminen) ja puhdas valkoisuus vailla kardemumman säikeitä. Rajut kontrastit eivät tällä kertaa täydentäneet toisiaan, vaan sammuttivat alkuinnon nuotiot liiankin tehokkaasti.