Munkki vai crème brûlée?

Olen monta kertaa motkottanut, kuinka munkkien, erityisesti dontsien, kuorrutteet ovat kuin suoraan valmisjauhepussista veteen sekotettuja ja sieltä munkin päälle siloteltuja. Munkit puolestaan ovat kalvakoita aavistuksia todellisista munkeista, sillä kuoret ovat vaaleita, vailla minkäänlaista rapeutta. Niiden ehdoton etu on kuitenkin se, että maku on jollain lailla tunnistettava ja riittävän yksinkertainen, ainakin jos niitä verrataan sisarversioihin maailmalla.

Tällä kertaa Munkkikulkuri otti, kokeilumielessä, saksalaisen kuorrutedonitsin, jossa munkin päällys oli kuorrutettu crème brûléellä, eikä pelkästään kuorrutettu. Myös sisälle oli upotettu samaa soosia, tai sitten se oli vain uponnut lämpimikseen kaikkialle munkkiin. Oli kuin donitsipohja olisi ollut vain lautanen crème brûléelle.

Maku oli niin äitelä, että melkein tuli kotimaisia vastinmunkkeja ikävä. Miksi tehdä munkkeja crème brûlée- tai vadelma-juustokakku-kuorrutuksella, kun kumpikaan jalo herkku, ei siitä jalostu, päinvastoin. Kekseliäisyydestä ei voi tekijöitä kuitenkaan syyttää. Ja kai noista joku tykkää, kun niitä on olemassa.