Ruukin vehnäsiä

Lounais-Suomen hitaasti etenevällä matkalla kulku jatkui Tammisaaresta Fiskarsiin. Käsityöläisidylliin, joka tosin oli muuttunut Munkkikulkurin makuun liian markkinavetoiseksi myyntimiesten kansoittamaksi turistikohteeksi. Välillä ollut Ansku (Antskog) oli paljon vetovoimaisemman näköinen, aito ja boheemi, mutta syksyllä valitettavan munkiton. Ensi kesällä sitten.

Ei silti, kyllä Fiskarsissa kävellä kelpaa, syksylläkin. Luonnon värit yhdistettynä vanhaan industriaaliseen tiileen ja muuhun rakennusmateriaalin tarjosivat mieltä rauhoittavia hetkiä. Levottomuutta sen sijaan loi auki olevien kahviloiden vähyys, mutta onneksi Torikahvilasta sai sokeroitua herkkua iltapäivän iloksi.

Ilo tosin on suhteellinen käsite. Kaunis munkki välittää makunystyröille odotusarvon herkullisesta mausta, mikä ei tällä kertaa valitettavasti osunut oikeaan. Munkki oli kuin pahnanpohjimmainen, muutaman päivän pussissa temperoitunut vehnäkasa, joka oli sitkas, äitelä hilloltaan ja lohkoina irtoava kuin korvapuusti kuunaan.