Elostelua

Ties kuinka monetta kertaa katsoin viime perjantaina Mies ja alaston ase hupailun, joka alkaa Munkkikulkuria miellyttävällä introlla ja tekijöiden esittelyllä. Poliisiauton absurdi ajo päätyy kuppilaan, josta saa tusinan donitseja 1,99 dollarilla.

Jos kulmilla olisi ollut tänään Ameriiiikan makuja tarjoileva donitsipaikka, olisin käynyt hakemassa tusinaboksin, mutta kun ei ollut, haahuilin Keski-Suomen maakunnan suureen – Elosen kahvilaan. Olen aina itse asiassa vältellyt koko putiikkia. 1980-luvulla haukkasin ensi kerran Elosen munkkia, ja sen kuivempaa kiekkoa en ollut aikaisemmin maistanut. 1990-luvulla annoin toisen mahdollisuuden todetakseni asioiden tilan muuttumattomuuden.

Nyt tuli aika kolmannelle mahdollisuudelle. Tasaiset, suloisen väriset vitriinissä hehkuvat munkkirinkelit antoivatkin yllättävän signaalin uudesta toivosta. Väri edusti Munkkikulkurin näkemystä täydellisestä munkin väristä. Ne olivat jopa liian täydellisiä, koska munkit eivät toisistaan paljon poikenneet – kuin pakastelaatikosta nostettuja ja leivinpaperilla paistettuja.

Eloselle se mikä Eloselle kuuluu. Munkit olivat hyviä, taikinamaisia, mutta hyviä. Mausteet olivat vaisut, mutta sokeri täyteläinen, kauniisti ”pinnoitettu”, tuore ja tällä kertaa kaikkea muuta kuin kuiva. Vuosikymmenet kuluvat, munkit muuttuvat. Eläkepäivillä Munkkikulkuri voi saada Eloselta maakunnan parhaita munkkeja. Vielä se joutuu kuitenkin haastaman myös Jämsän parhaan munkkipaikan – eli Jämsän Shellin. 

Suositut tekstit