Joulumunkkeja (osa 3)

Edellisissä kahdessa kirjoituksessa kaipailin jouluisia makuja munkkeihin, joskin hillitysti. Kaneli antaa sokerikuorrutukselle klassista makua, saman tekee luumuhillo koko munkille. Myös juomasuositukset jouluisesti maustetuille munkeille voisivat olla paikallaan. Valkoisesta glögistä ja munkista on nimittäin moneksi.

Munkkikulkurin leuka loksahtikin puolisen metriä maankamaraa kohti Lidlin paistotiskillä tänään. Olen jonkun kerran ottanut pisteestä pyöreitä vadelmamunkkeja, jotka ovat ihan kelvollisia päivällisen päättävän kahvin seurana, kun kopauttaa munkin kolmesti lautaselle, jotta liika sokeri lähtee pois munkin päältä.

Joulumunkki oli kuvioitu sydämen muotoon ja nimetty piparimunkiksi. Sen osin reunoilta kalpeahko kuori sai epäilemään, että sisällä voi olla hyvin pehmeää taikinaa, joka ei rapsahda hampaiden väliin kuten munkin kuuluisi. Epäily kävi myös toteen.

Piparimunkki osoittautui kaikeksi muuksi kuin päivällisen kruunaamaksi kahvin kyytiläiseksi. Sisällä oli ruskeaa tahna, joka ilmeisesti oli munkin pipariosa. Se oli varsin tahmea, mutta silti sen muodosti oman kotelon keskelle munkkia, jolla ei ollut vuorovaikutusta itse taikinaosan kanssa. Hämmentävää, monin tavoin. Jouluisaa munkissa oli vain sen nimi.