Uusi koskimagneetti

Viimeisiä viedään, nimittäin kesäkahviloiden osalta. Valtaosa on laittanut ovet säppiin, ja tyytyväisinä. Kansa oli liikkeellä, ja myös pysähtyi kivojen kahviloiden pihaan, kuten Ylistaron Kriikun myllykaffilaan.

Jostain syystä kosket puhuttelivat Munkkikulkurin kulkijasielua tänä vuonna, eikä Kriikun kaffila ollut sillä tiellä kesän viimeinen. Ilman valtatien mainoksia Munkkikulkuri tosin olisi tepastellut tämän koskipaikan ohi, joten kiitos niistä ja muistutukseksi kaikille kesäkahviloille niiden vertaansa vailla olevasta matkkinointiarvosta. Jokainen kulkuri kaipaa kylttejä, etenkin kun polku kulkee ”ei niin tutuissa maastoissa”.

Ensinnäkin Kriikun mylly on ehta paikka aistia 1800-luvun tunnelmaa. Museaalinen myllyn puoli ja tyylillä laitettu piha-alue sekä itse kahvila luovat kokonaisuuden, jossa kesäinen auringonpaiste yhdistettynä koskelta nousevaan raikkaaseen tuuleen luovat kelpo puitteet istahtaa munkin maisteluun.

Kriikussa munkit eivät paistu omassa keittiössä, vaan ne tuodaan Isostakyröstä. Munkin kiinteys oli kohdallaan, mutta hiukan liian kauan öljyssä paistunut Munkkikulkurin makuun. Kattilasta heti nostettuna maku on itse asiassa hauskan eksoottinen, sillä öljyisempi kuori puristaa ympärilleen sisemmän perustaikinan. Lämmön kaikotessa öljy kuivattaa kuorta ja munkin perusmaku alkaa hälvetä huonoon suuntaan. Kriikussa onneksi näin ei ollut käynyt. Kuuma kahvi sopi erinomaisesti aamun parhautta menettäneen munkin kyytiläiseksi.