Koskella

Suomalaiset kahvilat taipuvat moneen, ja yksi tällainen taivutuskohta ovat kosket. Missä koski pauhaa lähellä liikennettä, luultavasti kahvila ei ole kaukana. Suomalaiset viihtyvät veden äärellä ja koskessa on oma, villi ja ”kuohuva” lumovoima.

Munkkikulkuri vaelsi oikein varta vasten Sonkajärven Jyrkälle, jossa oli kosken ja kahvilan lisäksi tarjolla vanha ruukki. Sen kohokohta on upeasti säilynyt masuuni sekä pieni museo ruukin ja paikan historiasta. Lisäksi pieni kylä oli itsessään näkemisen väärti, sillä paikat olivat suorastaan särmät, vaikka ollaan jo aika syvällä ”roihalalaisessa” kulttuurissa.

Niinpä paikan voi huoletta nostaa Munkkikulkurin kesän turistikohdeklassikoksi, vaikka pitkän pirtinpöydän äärellä nautittu munkki olikin pakastealtaasta poimittu uuniin ja sieltä siistiin munkkikoriin. Mutta, samanlaista tuomiota se ei saa kuin viime viikkoinen Kolin maisematerassille raahattu munkki.

Nimittäin, tässä tapauksessa hatunnosto kahvilan pitäjälle siitä, että punottu kori munkeilla oli tarjolla, ja munkit kauniisti aseteltuna liinan alla, kuten sanoin, lämpöisinä. Se osoittaa kahvilan pitäjältä asiakkaasta välittämistä, sillä munkki maistui erittäin hyvältä juurikin pirtin pöydän äärellä istuen, koskelle katsellen.

Sama munkki jossain lasivitriinissä maistuisi pullalta. Hyvällä kahvilanpitäjällä on taitoa taikoa munkkiin paikan lumoa. Silloin se maistuu paremmalta kuin muualla. Lisäksi koskelle katsoessaan tietää, että matka seuraavalle munkkikorille on pitkä. Sekin auttaa arvostamaan lautasella kellivää sokerikuorista seuralaista.