Koskella
Suomalaiset kahvilat taipuvat moneen, ja yksi tällainen
taivutuskohta ovat kosket. Missä koski pauhaa lähellä liikennettä, luultavasti
kahvila ei ole kaukana. Suomalaiset viihtyvät veden äärellä ja koskessa on oma,
villi ja ”kuohuva” lumovoima.
Munkkikulkuri vaelsi oikein varta vasten Sonkajärven Jyrkälle, jossa oli kosken ja kahvilan lisäksi tarjolla vanha ruukki. Sen kohokohta on upeasti säilynyt masuuni sekä pieni museo ruukin ja paikan
historiasta. Lisäksi pieni kylä oli itsessään näkemisen väärti, sillä paikat
olivat suorastaan särmät, vaikka ollaan jo aika syvällä ”roihalalaisessa”
kulttuurissa.
Niinpä paikan voi huoletta nostaa Munkkikulkurin kesän
turistikohdeklassikoksi, vaikka pitkän pirtinpöydän äärellä nautittu munkki
olikin pakastealtaasta poimittu uuniin ja sieltä siistiin munkkikoriin. Mutta,
samanlaista tuomiota se ei saa kuin viime viikkoinen Kolin maisematerassille
raahattu munkki.
Nimittäin, tässä tapauksessa hatunnosto kahvilan pitäjälle
siitä, että punottu kori munkeilla oli tarjolla, ja munkit kauniisti aseteltuna
liinan alla, kuten sanoin, lämpöisinä. Se osoittaa kahvilan pitäjältä
asiakkaasta välittämistä, sillä munkki maistui erittäin hyvältä juurikin pirtin
pöydän äärellä istuen, koskelle katsellen.
Sama munkki jossain lasivitriinissä maistuisi pullalta.
Hyvällä kahvilanpitäjällä on taitoa taikoa munkkiin paikan lumoa. Silloin se
maistuu paremmalta kuin muualla. Lisäksi koskelle katsoessaan tietää, että
matka seuraavalle munkkikorille on pitkä. Sekin auttaa arvostamaan lautasella kellivää sokerikuorista seuralaista.