Espanjan serkku

Munkkikulkuri edustaa ikäpolvea jolle markkinat olivat suuren luokan viihdettä, ilonpitoa ja karamellin syöntiä. Oman mausteensa hupailuun esimerkiksi tammimarkkinoille toi sen todennäköinen vieras – kova pakkanen. No, suklaa upposi vähän kovettuneenakin, sillä markkinoilla myynnissä ollut suklaa ei muutenkaan ollut vasta hihnalta myyntiin tullutta.

Onneksi perinteisiä markkinoita pidetään edelleen paikkakunnilla, joissa on kunnon tori. Muut saavat tyytyä kansainväliseen tunnelmaan, sillä nyky-Suomea kiertää suurseurue, joka tottelee nimeä Kansainväliset markkinat. Vesisateisessa loppukesässä tunnelma markkinoilla tosin muistutti enemmän hiipuvan syrjäkylän henkäisyä kuin kansainvälistä, boheemia ja iloista markkinahumua.

Piipahdin markkinoilla vain yhdestä syytä. Elättelin nimittäin toiveita, että paikalle olisi eksynyt Tampereen joulumarkkinoilla kojussa tuoreita pikkumunkkeja valmistunut velho. Ei ollut eksynyt, mutta espanjan lipun väreillä sonnustetusta kojusta sai churroja, espanjalaisia munkkeja.

Churroja olen tehnyt itsekin joskus. Ne ovat takuuvarma makeapala, erityisesti kun kastaa niitä kuumina suklaakastikkeeseen (nytkin tuli otettua kojulta mukaan Nutella-kippo). Churrot on nautittava miltei heti kattilasta nostettuna. Parasta on nostella ne suoraan kattilasta syöjille dipattavaksi.

Suomeen eksyneen churro-kojun pitkät herkkupalat olivat tuoreelta hyviä, ei tokikaan Madridin makujen tasoa, mutta syksyä ennustavassa loppukesän vesisateessa ne toivat välähdyksen hetkestä, jolloin churrot ovat parhaimmillaan. Kojun churrotaikinassa oli ehkä hitunen liikaa jauhoja ja näin churron luonteeseen kuuluva pehmeä keveys ei päässyt parhaimmilleen, eikä sokerikaan saanut enää parasta otetta kuoresta. Mutta voi maanantain huonomminkin aloittaa.