Espanjan serkku
Munkkikulkuri edustaa
ikäpolvea jolle markkinat olivat suuren luokan viihdettä, ilonpitoa ja
karamellin syöntiä. Oman mausteensa hupailuun esimerkiksi tammimarkkinoille toi sen
todennäköinen vieras – kova pakkanen. No, suklaa upposi vähän kovettuneenakin,
sillä markkinoilla myynnissä ollut suklaa ei muutenkaan ollut vasta hihnalta
myyntiin tullutta.
Onneksi perinteisiä
markkinoita pidetään edelleen paikkakunnilla, joissa on kunnon tori. Muut
saavat tyytyä kansainväliseen tunnelmaan, sillä nyky-Suomea kiertää suurseurue,
joka tottelee nimeä Kansainväliset markkinat. Vesisateisessa loppukesässä tunnelma
markkinoilla tosin muistutti enemmän hiipuvan syrjäkylän henkäisyä kuin
kansainvälistä, boheemia ja iloista markkinahumua.
Piipahdin markkinoilla
vain yhdestä syytä. Elättelin nimittäin toiveita, että paikalle olisi eksynyt
Tampereen joulumarkkinoilla kojussa tuoreita pikkumunkkeja valmistunut velho.
Ei ollut eksynyt, mutta espanjan lipun väreillä sonnustetusta kojusta sai
churroja, espanjalaisia munkkeja.
Churroja olen tehnyt
itsekin joskus. Ne ovat takuuvarma makeapala, erityisesti kun kastaa niitä
kuumina suklaakastikkeeseen (nytkin tuli otettua kojulta mukaan Nutella-kippo).
Churrot on nautittava miltei heti kattilasta nostettuna. Parasta on nostella ne
suoraan kattilasta syöjille dipattavaksi.
Suomeen eksyneen
churro-kojun pitkät herkkupalat olivat tuoreelta hyviä, ei tokikaan Madridin
makujen tasoa, mutta syksyä ennustavassa loppukesän vesisateessa ne toivat
välähdyksen hetkestä, jolloin churrot ovat parhaimmillaan. Kojun churrotaikinassa oli
ehkä hitunen liikaa jauhoja ja näin churron luonteeseen kuuluva pehmeä keveys
ei päässyt parhaimmilleen, eikä sokerikaan saanut enää parasta otetta kuoresta.
Mutta voi maanantain huonomminkin aloittaa.