Nuotiokahveilla

Munkkikulkurin ollessa nuori, hän osui maata kiertäessään kerran kesäksi töihin Kuhmoon ja pestautui Kalevalakylään töihin. Työkin oli mitä mainion eli nokipannukahvin keittäminen avonuotiolla vanhaa metsästysmajaa mallintavassa hirsirakennuksessa.

Tuolloin opin keittämään nuotiokahvia, vaikka siihen ei oikeastaan olekaan mitään oikeaa tapaa, kunhan muistaa varmistaa, ettei siitä tule liian laihaa. Siitä kyllä kuuli, jos virheen sen virheen sattui tekemään. Niinpä opin varmistamaan sen, että ladoin aina yli ohjearvojen kahvia kannuun. Käytössäni oli litran kannu, johon laitoin puolitoista kahvikuppia kahvia.

Itse kahvinkeittohan on leppoisaa ja viipyisää hommaa. Ensin tehdään tulet, ja sitten kannu täynnä vettä joko ripustetaan kuumenemaan nuotion päälle esimerkiksi kolmijalkaan tai sitten asetellaan tulen päälle, kuten kukin haluaa. Kun vesi kiehuu, se nostetaan pois, lisätään kahvi ja sekoitetaan. Tämän jälkeen kannu viedään tuleen niin, että kun ensimmäiset kuplat nousevat, se nostetaan pois tulesta ja annetaan porojen laskeutua (pannumyssyn alla). Sitten kaadetaan varovasti yhteen kuppiin päällä olevat porot ja kun poroja ei enää näy, aloitetaan varsinainen kahvinkaato.

Pannukahvit alkavat olla harvinaista herkkua näinä päivinä. Nyt sattui tuplaonni, kun olin kaverilla kylässä ja kolmijalassa keikkui nokipannu, ja pöydällä notkui munkkilautanen, Suomalaisen kesän kaksi ihanuutta, ja toimivat toki myös talvella. Yllättävän harva kesäkahvila on kuitenkaan tuotteistanut tätä perisuomalaista olemisen ja nauttimisen tapaa. Sitä päivää odotellessa…