Pienen pieniä rahkamunkkeja

Tänään olin hiukan epäilevällä kannalla lähtiessäni kulkuroimaan lähimaastoon munkinkiilto silmissä. Näinä aikoina kävellen kulkevalle munkkipaikat ovat varsin pian loppuun koluttu, vaikka asuisi suurkaupungissa. Hetken jo epäilin, että reppuun on sullottava pakasteita, mutta jälleen kerran pessimismille ei ollut sijaa (huoh!). Kulkuroidessakin pitäisi muistaa presssa-Maunon sanat – olettakaamme, että käy hyvin.

Oppiminen on kuitenkin vaikeaa. Oppimisesta sanotaankin (ainakin Munkkikulkuri näin väittää), että se tapahtuu usein, vaivan, vaikeuden ja vastustuksen kautta. Tätä kolmen V-kirjaimen sääntöä Munkkikulkuri ei ole munkkien saannin suhteen kokenut. Se kertoo siitä, että munkkeja saa Suomesta, ainakin jos ei ole liian kranttu, kaikkialta.

Prisman paistopisteellä olikin kopsahtaa leipälapio takaraivoon, kun juuri remontoidulle uudelle paistopisteelle oli noussut oma munkkiosasto (no ei siellä oikeasti mitään osastoa ollut, mutta neljä laaria eri munkeille), jossa tuoreet munkit höyrysivät muovia vasten, sormenlämpöisinä, sokeri tiukasti pallossa kiinni. Rahkamunkkeja! Mikä harvinaisuus!

Jostain syystä Suomi-tytön ja –pojan innostus rahkamunkkeja kohtaan on varsin vähäinen. Munkkikulkuri on saanut kunnon rahkamunkkia ulkomailla tai Suomessa kesämarkkinoiden ulkomaisilta kojuilta. Erinomaisia rahkamunkkeja saa ainakin Munkkikulkurin elokuun suosikkimarkkinoilta eli Hämeenlinnan keskiaikamarkkinoilta.

Takaisin lähitavarataloon. Fazerin Nami munkki eli pientä rahkamunkkia oli paistopistetavarana ja kuten jo aikaisemmin sanoin – sormenlämpimänä. Erinomainen valinta pehmeästä, ei kovin makeasta kahviherkusta pitäville. Munkkikulkurin klassisiin munkkimakuihin viehtyneelle suulle pienet pallerot olivat hitusen verran epämunkkimaisia keveän mausteisuuden sekä pehmeän sisuksen johdosta. Silti, lämmin munkki on lämmin munkki. Kyllä maanantai on aina yhden (tai useamman) rahkamunkin väärti.