Sotilaskodin helmassa

Reilun viikon päästä juhlittava vappu on suomalaisen munkinsyönnin juhlaa. Ihmisten mielissä munkki kytkeytyykin mitä todennäköisimmin ensimmäisenä juuri vappuun. Miltei yhtä ikoninen yhteys liittyy sotilaskoteihin, ainakin niiden osalta, jotka ovat suorittaneet varusmiespalveluksen. Moni heistä voinee allekirjoittaa kokemuksen siitä, kuinka juhlalliselta tuntui metsäleirillä saada tieto sotilaskotivaunun saapumisesta lähettyville. Harvoin munkin ja kahvin suloinen yhteisliitto on maistunut niin hyvältä.
 

 

Munkkikulkurin jokapäiväinen liitto sotilaskodin kanssa ajoittuu menneelle vuosituhannelle, mutta aina aika ajoin, kun sotilaskoti sattuu matkanvarrelle, munkkikulkuri piipahtaa maistamassa paikallisia sotilaskotiherkkuja. Niiden äärellä Munkkikulkuri yllättyy aina, sillä jokaisella paistajalla on oma, erityinen tapansa luoda munkin makunyanssit kohdilleen. Jokainen paistaja myös tietää, mitä munkki varusmiehelle merkitsee.

Munkki tuli osaksi varusmiesten herkkuhetkiä Haminan reserviupseerikoulussa, jossa pullakauppias Varvara Schantin alkoi myydä leipomotuotteita 1920-luvun alussa. Varvaran merkityksestä kertoo se, että hänelle on pystytetty patsas Haminan varuskuntaan, ja jokainen reserviupseerikurssi kunnioittaa hänen muistoaan edelleen. Munkkien paistoa vaikeutti ensimmäisinä vuosikymmeninä raaka-aineiden puute, erityisesti paistoöljyn puute. Todelliseksi sotilaskotihitiksi munkki nousi 1900-luvun jälkimmäisellä vuosikymmenenä. Varusmiehen päivärahakin seurasi 1980-luvulle saakka epävirallista indeksiä, jonka mukaan varusmies sai päivärahallaan kahvin, munkin ja tupakka-askin.

Noista ajoista on tultu kauas molemmilla T-indekseillä mitattuna. Munkit ovat tulleet terveellisimmiksi, mutta myös taloudellisesti tyyriimmiksi. Toisaalta myös munkkien valikoima on laajentunut. Peruspalleron ja reikämunkin rinnalla on saatavilla erilaisia kuorrutettuja munkkeja.

Taannoin tarjoutui mainio mahdollisuus vierailla Kajaanin varuskunnassa, jossa on kokonsa mukainen suuri sotilaskoti, jossa valittavaa on niin, ettei meinaa varusmiesten tahdissa pysyä. He kun tietävät, mitä haluavat, toisin kuin tarjontaan tutustuva satunnainen vierailija, joka ihmettelee valinnanvaran paljoutta. Munkkikulkuri kyllä pysyi tahdissa, mikä on erityisesti varuskunnassa tärkeää. Munkkikulkuri ottaa nimittäin aina mustan kahvin pyöreällä perusmunkilla, jos se vain suinkin on tarjolla.

Kajaanissa oli, ja kuten aina, se oli erinomainen. Juuri sellainen, kun sotilaskodista odottaa saavansa. Hienostuneesti maustettu, lämmin. Samaan aikaan tiivis ja kuohkea. Maku, joka saa ottamaan toisen, kolmannen ja joskus neljännekin.