Brander, Brander ja Brander

Kovin pitkäksi viivähti Munkkikulkurin matka Wienistä Tampereen kautta kotikonnuille, mutta lukija ymmärtänee yskän, joka tässä tapauksessa on puhdas kielikuva. Riuska kiirehtiminen kotikaranteenia kohti johti siihen, että Munkkikulkuri ei tälläkään kertaa ennättänyt ihmettelemään Pyynikin näkötornin munkkeja, vaan aikataulujen tehdessä rajoitteita matkanteolle, ennätin piipahtamaan Tullintorilla sijaitsevassa Branderin kahvilassa. (Ja tämän vuoksi kuvakavalkadikin on tällä kertaa hyvin suppea.)

Vanhat kahvilat, erityisesti saman suvun työnä säilyneet kahvilat, saavat aina Munkkikulkurin sydämen sykkimään isosti. Brander kuuluu Tampereen perinteisiin konditoriamestareihin ja tänä vuonna historiaa tulee täyteen kunnioitettavat 100 vuotta. Kuten monet kahvilat, myös Brander on luonut kaupunkikulttuuriin paljon muutakin kuin pelkkää makeutta herkkujen muodossa. Viimeisimpänä näistä vuonna 2019 avattu Ratikkakahvila Keskustorilla – sieltä saa Branderin herkkuja monessa muodossa.

Tampereella Kauppakadun ja Hämeenpuiston kulma puolestaan tunnetaan Brantsun kulmana siellä pitkään sijainneen konditorialeipomon vuoksi. 1920-luvulta 1980-luvun puoliväliin sijainneesta kahvila-leipomosta tuli näin kiinteä osa Tamperetta. 1960-luvulla vanha rakennus purettiin ja uuteen kahvilaan arkkitehtoonista kulttuuritunnelmaa loivat sen suunnitelleet Reima Pietilä ja Raili Paatelainen.

Takaisin Tullintorille ja kahvilautasen äärelle. Kuten edellisessä postauksessa kerroin, Munkkikulkuri otti ohjelmaan, Euroopan nuorimpien pääministerien kunniaksi, ottaa mittaa Wienin ja Tampereen munkeista. Brander olikin tähän kelpo valinta, sillä leivoskaapissa komisteli perinteistä kuulanmuotoista pyörömunkkia hieman mukaeltu versio, joka muistutti kovasti Wienin -herkkuja
 

 

Tummempi kuori ennakoi rapsakampaa alkumaistia. Ja näin oli. Brander oli historiansa veroinen, ja toteutti munkkitaiteessaan yllättävänkin keskieurooppalaista makukoodia, jossa tiukkaa taikinaa maustetaan sopivasti niin, että munkki jättää pitkään kestävän tunnelmallisen pistävän jälkimaun, jota pehmentää runsas, muttei turhan makea hillosilmäke. Klassista tamperelaista!