Brander, Brander ja Brander
Kovin pitkäksi viivähti Munkkikulkurin matka Wienistä
Tampereen kautta kotikonnuille, mutta lukija ymmärtänee yskän, joka tässä
tapauksessa on puhdas kielikuva. Riuska kiirehtiminen kotikaranteenia kohti
johti siihen, että Munkkikulkuri ei tälläkään kertaa ennättänyt ihmettelemään
Pyynikin näkötornin munkkeja, vaan aikataulujen tehdessä rajoitteita
matkanteolle, ennätin piipahtamaan Tullintorilla sijaitsevassa Branderin
kahvilassa. (Ja tämän vuoksi kuvakavalkadikin on tällä kertaa hyvin suppea.)
Vanhat kahvilat, erityisesti saman suvun työnä säilyneet
kahvilat, saavat aina Munkkikulkurin sydämen sykkimään isosti. Brander kuuluu
Tampereen perinteisiin konditoriamestareihin ja tänä vuonna historiaa tulee
täyteen kunnioitettavat 100 vuotta. Kuten monet kahvilat, myös Brander on
luonut kaupunkikulttuuriin paljon muutakin kuin pelkkää makeutta herkkujen
muodossa. Viimeisimpänä näistä vuonna 2019 avattu Ratikkakahvila Keskustorilla
– sieltä saa Branderin herkkuja monessa muodossa.
Tampereella Kauppakadun ja Hämeenpuiston kulma puolestaan
tunnetaan Brantsun kulmana siellä pitkään sijainneen konditorialeipomon vuoksi.
1920-luvulta 1980-luvun puoliväliin sijainneesta kahvila-leipomosta tuli näin
kiinteä osa Tamperetta. 1960-luvulla vanha rakennus purettiin ja uuteen
kahvilaan arkkitehtoonista kulttuuritunnelmaa loivat sen suunnitelleet Reima
Pietilä ja Raili Paatelainen.
Takaisin Tullintorille ja kahvilautasen äärelle. Kuten
edellisessä postauksessa kerroin, Munkkikulkuri otti ohjelmaan, Euroopan
nuorimpien pääministerien kunniaksi, ottaa mittaa Wienin ja Tampereen
munkeista. Brander olikin tähän kelpo valinta, sillä leivoskaapissa komisteli
perinteistä kuulanmuotoista pyörömunkkia hieman mukaeltu versio, joka muistutti
kovasti Wienin -herkkuja
Tummempi kuori ennakoi rapsakampaa alkumaistia. Ja näin oli.
Brander oli historiansa veroinen, ja toteutti munkkitaiteessaan yllättävänkin
keskieurooppalaista makukoodia, jossa tiukkaa taikinaa maustetaan sopivasti
niin, että munkki jättää pitkään kestävän tunnelmallisen pistävän jälkimaun,
jota pehmentää runsas, muttei turhan makea hillosilmäke. Klassista tamperelaista!