Munkkeja maailmalta: Heidelberg

Kuten tarkkaavaisimmat seuraajani ovat jo huomauttaneet, Munkkikulkurin kaksi viimeisintä maanantaita ovat ilmeisesti olleet munkittomia, koska perinteistä Munkkikulkurin maanantaipäivitystä ei ole näkynyt parin viikkoon. Mutta onneksi jokainen uusi maanantai voi kaiken muuttaa.

Tällä kertaa Munkkikulkuri oli katsastamassa saksalaisia kahviloita Heidelbergissä, eikä niiden tiskien äärellä todellakaan tarvinnut jäädä munkittomaksi. Olo oli suorastaan kotoisa, kun paistopisteiden päällä komeili paitsi tutun näköisiä munkkitarroja, myös itse munkkeja. Suomalais-saksalainen kulttuuriyhteys tuli jälleen kerran silminnähden todeksi, ainakin mitä tulee munkkien ulkonäköön ja muotoon. Samoja tuttuja palleroita, hillosilmällä ja sokerikuorella.

Heidelberg on uskomattoman kaunis kaupunki, jossa on paitsi hieno vanha kaupunki ja sen äärellä linna, myös upea joki sekä metsäiset kukkulat kaupungin ympärillä. Kaupunki, jossa on kaikille jotain. Sitä kelpaa katsella kävellen, pyöräillen tai vaikka meloen. Oma polku kaupungista löytyy muun muassa filosofeille, eikä syyttä. Kaupunki tunnetaan paitsi kauneudestaan, myös yliopistostaan.

Kuten viehättävissä paikoissa yleensä, ihmisille löytyy keitaita, joissa nautiskella kahvit miellyttävässä miljöössä herkkujen kera. Niitä Heidelbergissä on runsaasti ja niitä on myös Munkkikulkuri kuluttanut vuosien varrellaan niin kengillään kuin istumalihaksillaan.

Tämä päivitys tulee Riegleriltä, Bismarckplatzilta, eli aivan vanhan kaupungin porteilta, aukiolta, josta tiet vievät eri puolille kaupunkia. Riegler on erittäin perinteinen leipomo, joka on syöttänyt alueen ihmisiä jo yli 250 vuotta. Täten myös leipomon perustuote antaa vähintäänkin häivähdyksen perinteisestä saksalaisesta munkista.

Munkin ulkomuoto ja sen kokonaisestetiikka synnytti oletuksen hyvin tutusta mausta. Sitä se ei kuitenkaan ollut. Munkki oli ensinnäkin erittäin kuiva ja ilmava. Pieni painallus keskeltä munkkia todensi sen jo ennen maistamista, sillä etusormi uposi munkkiin niin, että se painoi laajalti koko munkin kasaan.

Maku oli tiukka, kuiva, vähän mausteinen. Sokeri makeutti tuota tiukkaa taikinaa vähäisesti, mutta hillosilmä oli erittäin makea ja suuri. Yhdistelmän salaisuus selvisi vasta kun koko munkki oli kulkenut Munkkikulkurin suuhun. Jälkimaku oli nimittäin erinomainen, hieman makea, pehmeä, suorastaan silkkinen. Lähes täydellinen vastakohta sille, miltä munkki alkuun maistui, irrallisina osina maistui. Kun tämän päälle kaatoi tilkan espressoa, munkin maku ilahdutti pitkään.