Munkkeja maailmalta: Heidelberg
Kuten tarkkaavaisimmat seuraajani ovat
jo huomauttaneet, Munkkikulkurin kaksi viimeisintä maanantaita ovat ilmeisesti
olleet munkittomia, koska perinteistä Munkkikulkurin maanantaipäivitystä ei ole
näkynyt parin viikkoon. Mutta onneksi jokainen uusi maanantai voi kaiken
muuttaa.
Tällä kertaa Munkkikulkuri oli
katsastamassa saksalaisia kahviloita Heidelbergissä, eikä niiden tiskien
äärellä todellakaan tarvinnut jäädä munkittomaksi. Olo oli suorastaan kotoisa,
kun paistopisteiden päällä komeili paitsi tutun näköisiä munkkitarroja, myös
itse munkkeja. Suomalais-saksalainen kulttuuriyhteys tuli jälleen kerran
silminnähden todeksi, ainakin mitä tulee munkkien ulkonäköön ja muotoon. Samoja
tuttuja palleroita, hillosilmällä ja sokerikuorella.
Heidelberg on uskomattoman kaunis
kaupunki, jossa on paitsi hieno vanha kaupunki ja sen äärellä linna, myös upea
joki sekä metsäiset kukkulat kaupungin ympärillä. Kaupunki, jossa on kaikille
jotain. Sitä kelpaa katsella kävellen, pyöräillen tai vaikka meloen. Oma polku
kaupungista löytyy muun muassa filosofeille, eikä syyttä. Kaupunki tunnetaan
paitsi kauneudestaan, myös yliopistostaan.
Kuten viehättävissä paikoissa
yleensä, ihmisille löytyy keitaita, joissa nautiskella kahvit miellyttävässä
miljöössä herkkujen kera. Niitä Heidelbergissä on runsaasti ja niitä on myös
Munkkikulkuri kuluttanut vuosien varrellaan niin kengillään kuin
istumalihaksillaan.
Tämä päivitys tulee Riegleriltä, Bismarckplatzilta, eli aivan vanhan
kaupungin porteilta, aukiolta, josta tiet vievät eri puolille kaupunkia.
Riegler on erittäin perinteinen leipomo, joka on syöttänyt alueen ihmisiä jo
yli 250 vuotta. Täten myös leipomon perustuote antaa vähintäänkin häivähdyksen
perinteisestä saksalaisesta munkista.
Munkin ulkomuoto
ja sen kokonaisestetiikka synnytti oletuksen hyvin tutusta mausta. Sitä se ei
kuitenkaan ollut. Munkki oli ensinnäkin erittäin kuiva ja ilmava. Pieni
painallus keskeltä munkkia todensi sen jo ennen maistamista, sillä etusormi
uposi munkkiin niin, että se painoi laajalti koko munkin kasaan.
Maku oli tiukka,
kuiva, vähän mausteinen. Sokeri makeutti tuota tiukkaa taikinaa vähäisesti,
mutta hillosilmä oli erittäin makea ja suuri. Yhdistelmän salaisuus selvisi
vasta kun koko munkki oli kulkenut Munkkikulkurin suuhun. Jälkimaku oli
nimittäin erinomainen, hieman makea, pehmeä, suorastaan silkkinen. Lähes
täydellinen vastakohta sille, miltä munkki alkuun maistui, irrallisina osina
maistui. Kun tämän päälle kaatoi tilkan espressoa, munkin maku ilahdutti
pitkään.