Munkkiaarteita läheltä

Tämän paikan ohi olen talsinut lukuisat ja taas lukuisat kerrat, mutta nyt päätin ottaa paikan varsinaiseksi kohteeksi ja menin aamukahveille Jyväs Pakarille, Lievestuoreelle. Paikan hallimainen miljöö ei varsinaisesti tempaise ohikulkijaa maantieltä sisääntulotielle, mutta tätä ei tämän(kään) leipomon kohdalla kannata ajatella. Sisällä on tarjolla paljon erilaisia munkillisia yllätyksiä. 

Maaseudulla ei yleensä pihtailla raaka-aineissa, eikä tällä kertaa ollut pelkoa pettymyksestä. Perusmunkin painaisussa ei peukalo uponnut munkin sydämeen vaan teki vienon, keveän painalluksen tuhtiin taikinamassaan. Munkkitarjontaa oli paljon ja taatusti erilaiseen makuun. Possumunkin ja peruspalleron ohessa oli muun muassa käsityöläisen taidolla puserrettuja runsassisältöisiä munkkeja.

Runsas kermavaahto munkissa saa Munkkikulkurin yleensä poistumaan paikalta, mutta pakko sanoa, että nämä donitsit olivat valokuvan väärtejä, vaikka en niitä tällä kertaa suuhuni sujauttanutkaan. Perusmunkki tarjosi laadukkaan maanantaihetken. Vahva, tiukka taikina, keveä kardemumma, runsas hillosilmä ja upea sokerikuorrutus kauniisti paistuneella munkkikuorella. 



Suositut tekstit