Kajaanilaisia rahkamunkkeja

Kesä jatkuu ja myös Munkkikulkurin makumatkat kesäisissä tunnelmissa. Tänään munkitutti jo aamusta ja onneksi Kajaanissa on siihen kelpo paikka. Pekka Heikkinen & kumppaneilla on 110 vuotta leipomotoimintaa, joten vuosien varrella yrityksen geeniperimään on tarttunut myös vahva munkinteon taito.


Monet kahvilat tarjoavat nykyisin aamupalaa joko buffettina tai lautastavarana. Makea herkku on kuitenkin usein säilyketavaraa eli keksejä. Pekka Heikkisellä on myös korea keksilautanen, mutta sen yksi kerros pullistelee rahkamunkkeja, jotka ovat Heikkisen spesiaalia.


Usean rahkamunkin jälkeen Munkkikulkuri oli hyvinhyvin tyytyväinen. Pieniä lämpimiä palleroita voi syödä kuinka paljon tahansa, sillä taitavan rahkamunkkien tekijän jäljiltä paras tunnetila on "lisää". Pehmeitä, kepeitä ja aromikkaita rahkamunkeja saa lähes aina, kun niiden paistaja katsoo silmiin ja kertoo munkintekemisen taioistaan.


Pekka Heikkisen väelle kuuluu lisäksi kunniamaininta hulvattoman hauskasta ja vilpittömästä asiakaspalvelusta. Nautinto oli kokonaisvaltainen ja mitä mahtavin tapa aloittaa maanantai. Pakko siitä oli käydä kertomassa Leinon Einollekin.



Suositut tekstit