Toffeisia papanoita

Tänään päätin kävellä Jyväskylän keskustan kahvilat halki ja tehdä katselmuksen, miten munkeilla menee keskustan herkkupaikoissa. Ei kummoisesti. Toki perusklassikot löytyivät paikoista, joista Munkkikulkuri on päivityksiään aiemmin tipautellut, mutta muutoin tarjolla oli kakkuja, muffinsseja ja isoja suklaakeksejä, eli moni paikka sanoi eiooota – tänään ja huomenna. "Ei kuulu valikoimiin".

Vaikka yhä harvemmalla kaupunkikahvilalla munkki on ylpeästi framilla, munkki ei ole suomalaisesta kahvipöydästä mihinkään katoamassa. Uusia tulokkaita on kuitenkin vähänlaisesti, ja isojen yritysten tuotekehittely vie munkkeja möhnäisille maaperille, joista ei jää suunpieliin sokerinen maku, vaan kitalakeen teollinen ja ylimakea irvistys.

Tällainen olo jäi tämänpäiväisestä minitoffeemunkista, joka oli saksalaisen Reuter & Stolt -jätin tuotevalikoimaa. Ehdottoman plussan saa tomusokeri, joka tuntui peukalon ja etusormen välissä makuhermoja kihelmöivästi herättelevältä, mutta itse taikina oli mauton ja toffeinen täyte todella makea. Ylimakean munkkiannoksen parhaita puolia oli minimunkin koko. Teolliseen äkkimakeaan ei tarvinnut kauaksi aikaa jäädä kärvistelemään.


Suositut tekstit