Yhteinen hyvä

Koronan myötä monet paikalliset kylätapahtumat ovat olleet tauolla, ja se on erityisesti Munkkikulkurin mielen päälle musta asia, koska pienimuotoiset kylätapahtumat ovat parhaita hetkiä löytää arjen uskomattomia munkinpaistajia.

Munkki on kuitenkin niin vievä herkku, että sitäkin voi näin poikkeusoloissa tilata tapahtumapäivinä take away -pusseja, kun on silmät ja korvat herkkinä. Eli, kyläperinteitä, ja siinä muassa munkinsyönnin ihanuutta ei noin vain nujerreta. Munkkikulkurin sokerinäppituntumalla suurimmat munkkihekuman hetket tulevat kylien kojuilta, jonne munkkimestarit saapuvat päiväksi pariksi vuosittain harjoittamaan taitoaan julkisissa tiloissa, kaikkien iloksi.

Nyt oli Munkkikulkurilla onni viettää pitkästä aikaa tällainen hetki. Oman kylän seurakuntalaiset olivat laittaneet rasvapadat kiehumaan Yhteisvastuukeräyksen tiimoilta, ja ai elämän onnea. Munkkipussi sisälsi uskomattoman pehmeitä tummakuorisia munkkeja, joiden tekijä oli todella taidokkaasti saanut pehmeän taikinan paistumaan täydelliseen makuun kattilassa. Munkkikulkurihan valitsee aina, jos on mahdollisuus, vaaleita munkkeja, mutta nyt ei ollut. Pussista sai mitä pussi antoi, ja voi onnea. Tällaisen kuoren ja tällaisen sisuksen munkkeja en ollut syönyt pitkään pitkään aikaan!

Suositut tekstit