Jouluisia munkkeja

Munkki ja vappu kuuluvat yhteen, mutta miksei munkki voisi kuulua myös muihin juhliin? Munkillahan on monet kasvot, jotka sopivasti, mutta vain sopivasti tuunattuna taipuvat juhlaan kuin juhlaan ja vuodenaikaan kuin vuodenaikaan. Onhan munkki jokaisen itseään kunnioittavan huoltoasemankin päätetuote, oli kesä tai talvi.


Koska joulu lähestyy, on siis aika ihmetellä, miksei meidän joulupöytään kuuluu jouluisaa munkkia? Vaikka Munkkikulkuri ei perinteisesti loimua liekeissä erilaisista munkkiretusoinneista, kuten viime viikon postauksesta voitte lukea, klassisessa tuunaushengessä voi silti vähän näprätä.

Suomessa saa etsimällä etsiä muualla varsin yleistä kanelisokerikuorrutettua munkkia. Se, jos mikä sopii jouluun, glögin kanssa nautittvaksi, sillä kaneli tuo paitsi joulun tuoksun, se myös maistuu joululle.


Niinpä tein ensimmäistä kertaa elämässäni kaneli-sokerikuorrutettuja munkkeja. Käytönnössä tein sokeri-kaneliseoksen niin, että kun sokeri alkoi selkeästi värjäytyä kanelilla, oli aika tehdä munkit. Tein taikinan hieman normaalia löysemmäksi saadakseni korostettua kanelin makua. Myös kardemumma oli pölyisen kevyttä, ei karkea rouheaa, kuten tavallisesti.

Nautin sekä kahvin että glögin kanssa – toimi erinomaisesti pikkujouluisena herkkupalana.

Suositut tekstit